Mitäpä mulle kuuluu? Sitä kun oikein ajatuksella alkaa pohtimaan, että mitä mulle ihan oikeasti kuuluu, niin ei oikein tiedä mistä sitä aloittaisi. Enemmän kuitenkin hyvää, kuin huonoa. Kevät oli hyvin pitkä, jo pelkästään kisadieetin takia ja kun sitä lämpöä ja aurinkoa ei millään kuulunut. Nyt siitä toki ollaan nautittu. Väliin mahtuu niitäkin päiviä, jolloin ei olisi pitänyt nousta sängystä ollenkaan, mutta mitäpä niitä murehtimaan.

Kisahuuma ja fitnesskuplasta palautuminen on sujunut mallikkaasti ja uudet suunnitelmat on valmentajan kanssa lyöty lukkoon jo aikoja sitten. Tai noh, mulla on sen verran hyvä valkku, joka tuntee mu ja mun oikut jo vuosien takaa, joten hän oikeastaan ilmoitti, että näin jatketaan, eikä sulla ole vaihtoehtoja. Olen hyvin tyytyväinen hänen päätökseensä.

Treenit ovat alkaneet hyvin ja muutaman viikon lepo tuli todella tarpeeseen.  Kesä on sujunut uuden elämänrytmin opettelussa ja voi taivas, miten ihana onkaan aamulla käydä aerobisella ennen töihin lähtöä, viideltä kello soimaan ja kävelylle. Kesällä on siis nautittu ns. uudesta elämästä, perheen kanssa tuusailusta, pienistä matkoista ja yhdessä olemisesta.  Toki minä viiletän, missä sattuu, mutta nyt se kesä on tuntunut muultakin kuin työleiriltä. Paljon on ehditty ja paljon pitää vielä ehtiä, ennen kuin syksy saa tulla, vaikka ei siinä syksyssäkään mitään pahaa ole.

Kaiken tuon lisäksi olen saanut ohjailla tyky-liikuntaa yhdelle miesporukalle. Kerran kuukaudessa, tutussa porukassa, työajalla ja pari tuntia kerrallaan erilaista liikuntaa, jokaisen kunto huomioon ottaen. On ollut ihan mahtavaa seurata, kuinka tosissaan he liikkuvat tuon ajan. Kunpa useammat yritykset käyttäisivät vastaavia mahdollisuuksia.

Tästä tyky-asiasta olemme keskustelleet hyvän ystäväni ja yhteistyökumppanini Anne-Mari Lehtosen kanssa. Anne-Mari toimii yrittäjänä Pito-Piiat Ky:ssä ja olemme suunnitelleet yhteisiä tyky-tapahtumia. Mikä olisi sen mukavampaa kuin esim. koulutuspäivän tai tyky-tapahtuman päätteeksi työkykyä ylläpitävää liikuntaa ja sen päälle hyvää ja terveellistä ruokaa. Lisää aiheesta löydät sivulta www.pito-piiat.fi

Suhteilla se maailma pyörii – sanotaan. Näin se on, tai ainakin siitä on hitokseen hyötyä. Yhteistyöstä ja suhteilla toimimisesta lisää sitten seuraavassa blogissa…

Mun ensimmäinen blogikirjoitus. Enpä olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, että tämäkin päivä tulee vastaan, mutta kun uusia unelmia syntyy ja niitä alkaa toteuttamaan, niin tässä sitä nyt ollaan, omien nettisivujen ensimmäinen juttu.

Mun Valmentaja puhuu usein haaveista ja unelmista. On paljon asioita ja aiheita, joista haaveillaan, mutta ei uskalleta unelmoida. Lottovoitto on lähes jokaisen meidän haave ja unelma, mutta voiko sitä saada, jos sen eteen ei tee mitään. Kyllä, pakko se on laittaa kuponkia vetämään, pelkkä haaveilu ei riitä, vaan tätä suurta unelmaa tavoitellaan.

Haaveen ja unelman raja on hyvin häilyvä. Molemmat perustuvat mielikuvaan, mutta kuitenkin niitä kohti voidaan kulkea. Haaveilla ja unelmoida voi salaa tai julkisesti ja niiden kohde voi olla jotain täysin älytöntäkin. Jos edes osa unelmasta toteutuu, niin silloin voi kokea olevansa jo melkoinen voittaja. Mulla on unelmia, paljon unelmia. Älyttömiä ja myös niitä joita kohti mä teen koko ajan töitä enemmän tai vähemmän. Niiden saavuttelu antaa mulle voimia ja ne pienet muruset, joita sen tavoittelun matkalla saan nauttia antaa mulle lisää voimaa tehdä niiden eteen vielä kovemmin töitä. Matka kohti unelmaa on kuin puu, jonka oksille voit hetkeksi pysähtyä ottamaan happea ja nauttimaan siitä matkasta siihen asti.

Mä elän tällä hetkellä mun unelma elämää, kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Ei se mun elämä ruusuilla tanssimista ole joka päivä, mutta eihän se aina voi ollakkaan. Mitä siitä tulisi, jos elämä ei yhtään muistuttaisi siitä tunteesta, kun kaikki ei vain mene kohtuudella. Mä en koe mun unelmien tavoittelua raskaaksi. Mä suunnittelen ja mietin tulevia juttuja lähes koko ajan. Älyttömistä ideoista aina silloin tällöin syntyy jopa toteuttamiskelpoisia juttuja.

Kiitos siitä mun vanhemmille ja perheelle, että olen saanut touhottaa näitä mun juttuja jo vuosikausia, eikä tämä näytä rauhoittuvan koskaan 🙂 Helpolla en ole itseäni päästänyt, vaan välillä on menty jaksamisen äärirajoilla aina terveyttä uhaten, mutta mä nautin jokaikisestä saavutuksesta. Ne ei välttämättä tee musta parempaa ihmistä tai niillä ei ole mulle mitään hyötyä, mutta tämä on mun elämä ei kenenkään muun.

Tuulia